Dreamdogs on vaativan omistajan koirahotelli.

Takaamme, että meillä koirastasi huolehditaan kuin omasta.

Sijaitsemme Piikkiössä, metsän keskellä. Meillä ei tarvitse pelätä autoja tai vieraita koiria. Meille ajaa puolessa tunnissa Turusta ja Salosta, Helsinkikin on vain noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä.

Meidän koirahuoneemme ovat reilun kokoiset, valoisat ja muutamista löytyy sohva/nojatuoli. Hoitolassa on lattialämmitys, epoxlattia, koneellinen ilmanvaihto/jäähdytys, jääkaappi/pakastin ja iso pesuhuone. Radio soi 24/7, ja koirilla on omat yövalot.

Hoitolan sisustus on mahdollisimman kodinomainen, hygieniasta ja turvallisuudesta tinkimättä.

Rakennuksen valmistumisvuosi on 2009, lisäsiipi valmistui syksyllä 2011.

Meillä ei ole ulkoilutusluukkuja seinissä, koirat ulkoilevat metsässä 3-4 kertaa päivässä.

Meillä on aina samat tutut hoitajat. Emme ota harjoittelijoita vastaan.

Meillä koirista huolehditaan niin kuin olisivat omia. Teemme tätä aidosta rakkaudesta koiriin.


Koira on yksilö.

Kaikki koirat ovat erilaisia, jopa samassa rodussa esintyy suuria koirakohtaisia eroja. Tämän otamme aina huomioon. Sen takia toivomme, että uudet koirat tulevat käymään kylässä täällä ainakin kerran ennen hoitojaksoa. Jos koira on herkkä ja pelokas, tutustumiseen käytetään paljon aikaa, reippaammat koirat käyvät vain kerran nuuskimassa paikat läpi. Mietimme tarkasti mihin huoneeseen laitamme koirat asumaan. Koirat pääsevät melkein poikkeuksetta samaan huoneeseen jokaisella Dreamdogskäynnillä.

Omistaja on myös yksilö, ja monelle koiran jättäminen vieraaseen paikkaan on hyvinkin pelottavaa tai jännittävää. Otamme myös tämän asian huomioon, emme ikinä vähättele omistajan tunteita. Otamme kaikki hoitotoiveet huomioon. Saatte myös säännölliset kuulumiset tekstiviestitse tai sähköpostitse meiltä.

Koira on laumaeläin, mutta myös reviiritietoinen.
Me emme ota riskejä. Koirat eivät pääse muiden huoneisiin, vaikka he välillä saavat liikkua vapaasti hotellin tiloissa. Me emme myöskään ikinä leikitä pallo/keppileikkejä tms. jos meillä on useampi koira mukana. Jos omistaja toivoo, että koira saa olla kavereiden kanssa, se tapahtuu hyvin harkitusti.

Meidän huoneemme on suunniteltu niin, että koirilla ei ole suoraa näköyhteyttä naapureihin. Näin rauha säilyy, ja koirat pystyvät rentoutumaan. Samaan perheen koirat asuvat tietysti aina samassa huoneessa.

Jos omistaja toivoo että koira saa asua muiden koirien kanssa hoidon aikana, sekin onnistuu jos sopivia kavereita löytyy.


Väsynyt koira on onnellinen koira.

Koiran perustarpeisiin kuuluu vapaana juokseminen, jos tämä vain on mahdollista. Omistajan luvalla koirat saavat juosta vapaana metsässä. Tämäkin tapahtuu harkitusti, ja vain jos koira on ennestään tuttu. Koiran luoksetulo pitää olla varma. Jos pieni "ehkä" on olemassa, koira ulkoilee kytkettynä. Käytämme myös liinoja. Metsästysviettiset koirat eivät ikinä ole vapaana, vaikka omistaja antaisikin siihen luvan.

Koirat ulkoilevat muiden kanssa, jos se on mahdollista. Haluamme että koirilla on mukavaa täällä, ja että lenkit ovat muuta kuin kävelemistä talutushihnassa.

Meillä on iso ulkoilutarha, mutta siitä huolimatta, koirat käyvät metsässä 3-4 kertaa päivässä.

Meillä on myös oma uima-allas koirille. Uinnista veloitamme päiväkohtaisen hinnan. Turkit kuivataan huolellisesti uinnin jälkeen.

Meillä on talon puolesta kongeja ja aktivointipalloja sekä puruluita. Jos koiralle annetaan virikkeitä, se väsyy ja pystyy rentoutumaan ja nukkumaan silloin kun hotellissa ei tapahdu mitään. Tälläkin tavalla rauha säilyy.


Ruokailu

Meillä ei ole ruokaa hoitolan puolesta, vaan koira saa syödä omaa, kotoa tuttua ruokaa myös hoidossa.

Pakastin löytyy, ja annamme mielellämme myös raakaruokaa koirille.

Puruluita ja makupaloja tarjoamme omistajan luvalla. Koirat syövät kaksi kertaa päivässä, aamulla klo 8-9 ja iltapäivällä klo 16-17. Jos koira on tottunut saamaan ilta-ateriansa esim. vasta iltalenkin jälkeen, tämäkin onnistuu. Käymme tarkasti läpi kaikki ruokailuun liittyvät asiat ennen hoitoa. 


Tuonti ja nouto

Teidän ei tarvitse varata paljon aikaa koiran tuomiseen. Koska paikka on tuttu ennestään, tehdään lähdöstä nopea ja kivuton. Saatte viedä koiran tavarat sen huoneeseen, jonka jälkeen me menemme koiran kanssa metsään. Koiralle tämä on huomattavasti helpompaa kuin se, että omistaja jättää sen huoneeseen ja poistuu paikalta.

Hoitola on auki 7.30 - 21.00.

Yritämme säilyttää koirien yörauhan, ja 21.00 jälkeen voi tulla hakemaan koiraa vaan erikoistapauksissa.


Miksi ei Dreamdogs?

Jos koira on tottunut asumaan ulkona 24/7 Dreamdogs ei ole sopiva paikka sille.

Ota yhteyttä